30. toukokuuta 2017

Toukokuun top 5 & kesän lukuhaasteista


Toukokuussa luin 17 kirjaa, joista 7 oli ohuita runokirjoja. Tavattoman upeita teoksia osui taas hyppysiin - nämä viisi koin elämyksellisimmiksi. Tässäpä ne lyhyin luonnehdinnoin, lukujärjestyksessä:

J. M. Coetzee - Kesä ***** Otava 2011
En tiedä millä ylisanoilla tätä loistokasta romaania - Coetzeen eräänlaista elämäkertaa - edes kuvailisin. Lausuntojaan antavien henkilöiden keskustelut haastattelevan Vincentin kanssa olivat humoristisia ja nautittavia. Sulkeutunut, spartalaista elämäntyyliä yhä vain noudattava Coetzee panee peliin semmoisen itseironian ettei voi kuin mykkänä ihailla. Markku Päkkilän suomennos oli niin ikään erittäin hyvä lisäten omalta osaltaan lukunautintoa. Kyllä tämä herra on Nobelinsa ja kaksi Bookeriaan (1999 Häpeäpaalu ja 1983 Michael K:n elämä) ansainnut!

Javier Cercas - Valon nopeus - La velocidad de la luz ***** Tusquets 2005 
Upea tarina ystävyydestä ja ystävyyden elämän mittaisesta jäljestä, kohtalon eteen paiskaamista tragedioista ja musertavasta syyllisyydestä. Cercas lainaa Hemingwayn nihilististä uskontunnustusta, jossa on sanaleikki: nada = ei mikään korvaa mm. sanan Isä: Nada nuestro que estás en la nada, nada es tu nombre, tu reino nada, tú serás nada en la nada como en la nada. Our nada who art in nada, nada be thy name thy kingdom nada thy will be nada in nada as it is in nada. Give us this nada our daily nada and nada us our nada as we nada our nadas and nada us not into nada but deliver us from nada; pues nada. Hail nothing full of nothing, nothing is with thee.

Mila Teräs - Jäljet ***** Karisto 2017 
Minua viehätti kovasti, miten taitavasti Teräs osasi punoa tarinan sisälle monien Schjerfbeckin kuuluisimpien maalausten syntyvaiheet.  Schjerfbeck etsi jatkuvasti oikeaa ilmaisutapaa ja kullekin mallilleen sopivaa väriä. Hän oli tyytyväinen vain harvoihin maalauksiinsa, mistä kertoo se että hän maalasi niistä useita toisintoja, yrittäen löytää aina vain paremman ilmaisun, yrittäen vangita mallinsa sielun. Jäljet tuntuu autenttiselta fiktiivisyydestään huolimatta. Teräksen ote on kaunis ja herkkä, kieli upeaa. Hurmaava ja koskettava teos.
Heli Laaksonen - Sulavoi ***** Otava 2006
Sulavoin runot ovat kesältä maistuvaa voisulaa uusien perunoiden kanssa tai äidin leipoman uunilämpöisen ruisleivän päällä! Niissä kuplii mielikuvitus, ilo ja huumori kerrassaan nautittavalla tavalla. Laaksosen runoissa voi tapahtua mitä vaan: naakalla on kirkkotaivaan väriset silmät, prinsessan kruunu takertuu pyykkinaruun, kurjet huutavat kun runoilija pesee tukkaa... Elämä ei aina ole päivänpaistetta, mutta ihmiselon surut on kiedottu myötätunnon lämpöiseen syliin. Sulavoin runot ovat oikeita hyvänmielen runoja, täynnä pulppuavaa iloa. 
Anja Erämaja - Töölönlahti ***** Wsoy 2013 
Töölönlahden runojen nainen on himojuoksija, joka juoksee Töölönlahtea ympäri ja ympäri - läpi syksyn märkyyden ja talven pimeyden kunnes koittaa ihana kevät. Nainen juoksee ja havannoi sekä ympäristöään että ihmisiä, samalla päässä surraa. Runoissa on mahtava tikuttava ja suggestiivinen rytmi, tuntuu kuin olisi lenkkikaverina juoksemassa. Typografialla on leikitelty kivasti, mutta ei liian vaikeasti: teksti kaartuu kuin askel kaarroksessa, joskus tiukasti, joskus löyhemmin, asettuakseen taas normaaliin suoran polun rytmiinsä. Runo tikittää, askel tikuttaa - aivan ihanassa ja mukaansa tempaavassa rytmissä! 

Haastetilanne
Helmet 2017 -haasteessa puuttuu aina vaan 3. Muissa haasteissa olen runohaasteeseen lukenut 20 kotimaista runokokoelmaa, Frau, Signorina & Bibi -haasteeseen 7 kirjaa, ja jo joulukuun alussa alkaneeseen Seinäjoen kaupunginkirjaston 100 kirjan haasteeseen 94 kirjaa. 

Luetaan ja nautitaan kesästä!
Kesällä on tulossa paljonkin lukutempauksia, näihin osallistun luultavasti itse:




Lue kesän lukuhaasteista lisää Haastavaa lukemista -blogista,
Prideviikkokin on kesä-heinäkuun vaihteessa.


Toivottelen kaikille ihanaa kesää - aurinko paistakoon ja lämpöä riittäköön!

28. toukokuuta 2017

Elämäni kirjojen kertomana


Löysin muutamasta blogista tällaisen leikkimielisen kesähaasteen. Idea on vastata kysymyksiin omasta hyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Tarkoituksella valitsin Joenpeltoa niin paljon kuin mahdollista, hyllyyn jäi vielä jokunen mikä ei päässyt mukaan. Halusin valita vanhempaa kirjallisuutta ja pääosin kotimaista. En ole kaikkia lukenut. Kesällä ehkä ehtisi ottaa Joenpeltoja uusintalukuun.

Vuosiluku on hyllyssä olevan kirjan painovuosi. Jos oli mainittu alkuperäispainoksen tai ensimmäisen painoksen julkaisuvuosi, se on suluissa.



1. Oletko mies vai nainen? 
    Nainen tuli pimeästä, Mika Waltari, Wsoy 1994 (1943)

2. Kuvaile itseäsi? 
    Elämän rouva, rouva Glad, Eeva Joenpelto, Wsoy 1984 (1982)

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? 
    In transit, Hannele Mikaela Taivassalo, Teos 2016
Tämä on ainoa josta olen blogannut.

4. Kuinka voit? 
    Avoin, hellä ja katumaton, Eeva Joenpelto, Wsoy 1991

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? 
    Täällä pohjan tähden alla, Väinö Linna, Wsoy 1997 (1959)

6. Mihin haluaisit matkustaa? 
    The National Museum of Modern Art, Centre Georges Pompidou - eli Pariisiin!
(kuva viimeisenä!)

7. Kuvaile parasta ystävääsi? 
    Rikas ja kunniallinen, Eeva Joenpelto, Wsoy 1985 (1984)



8. Mikä on lempivärisi? 
    Fred Vargas, El hombre de los circulos azules (=sininen), Punto de lectura 2009 (2008)
(Suomeksi: Sinisten ympyröiden mies, Gummerus 2016)

9. Millainen sää on nyt? 
    Sataa suolaista vettä, Eeva Joenpelto, Wsoy 1978

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? 
     Matka aamun maahan, Herman Hesse, Kirjayhtymä 1975

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? 
     Ei ryppyä, ei tahraa, Eeva Joenpelto, Wsoy 1989

12. Millainen on parisuhteesi? 
     Kuin kekäle kädessä, Eeva Joenpelto, Wsoy 1976

13. Mitä pelkäät? 
     Juoppohullut vallankahvassa, James Graham, Gummerus 2006 (1994)

14. Päivän mietelause? 
     Spoon River antologia, Edgar Lee Masters, Tammi 1987 (1915)

15. Minkä neuvon haluaisit antaa? 
     Himoitse, leiki ja rakasta, Suvi Tirkkonen, Gummerus 2011

16. Miten haluaisit kuolla? 
     Tanssi yli hautojen, Mika Waltari, Wsoy 1979 (1944)

Painovuotta ei mainittu


Jos innostut leikittelemään, ole hyvä!

26. toukokuuta 2017

Anja Erämaja - Töölönlahti

Töölönlahden runojen nainen on himojuoksija, joka juoksee Töölönlahtea ympäri ja ympäri - läpi syksyn märkyyden ja talven pimeyden kunnes koittaa ihana kevät. Nainen juoksee ja havannoi sekä ympäristöään että ihmisiä, samalla päässä surraa. Runoissa on mahtava tikuttava ja suggestiivinen rytmi, tuntuu kuin olisi naisen lenkkikaverina juoksemassa.

Maisema / menee ohi, / syksy menee, / päivä tipahtaa / pimeään, / virheet / unohtuvat, / pahat sanat / sammuvat / huulille.

Juokseminen on naisen tapa nollata pää nykymaailman datasta. Juoksun monotoninen rytmi antaa siivet mielelle ja mietteille. Ajatuksia pukkaa hengästyttävästi ja loputtomasti: elämästä ja sen monimutkaisuudesta; kuoleman pelosta ja surusta; ihanasti rakkaudesta; kaikesta mitä nyt ihmisen elämään kuuluukin.

Pelkään huilaamista, / pelkään että huilareilta / nykäistään neliöt alta, / taso laskee ja katto, / joutuu konttaamaan, / ryömimään, käytävälle, / putkeen, viemäriputkeen, / lapset hunningolle, / joutuu vaihtamaan / pienempään, festivaalit / piknikkiin, Egyptissä / piti käydä.

Elävässä elämässä sattuu kaikkea tylsää ja proosallista: kännykästä loppuu akku kesken kaiken, herkkusienet homehtuvat rasiaan ja juoksija kykkii märässä kaislikossa: Mutta, / aina joku mutta, / kallio jyrkkä, / sammal liukas. Kuolema on usein mielessä suruna ja menetyksenä: Enkä minä saa valita / kuka otetaan pois, / kenet viedään. Rakkauskin pettää, kohde kuolee tai lähtee, mutta keväällä onneksi tulee uusi kohde niin ettei työkään suju ja pitäisi saada sairaslomaa:

Kerroinko, että rakkaus on / huolta, pilvi päässä, / sumeaa murhetta: / että huollan sinua, / puollan sinua, / olen puolellasi, / suolaan, säilön, / yritän pitää hengissä, / kävellä rinnalla, / nuolla sinua ....

Voisiko tuon lojaalimmin rakkaudesta sanoa! Keväällä juoksijan mieli ilostuu muutenkin syksyn ja talven alakulon ja surun jälkeen. Matka taittuu kevyesti vaikka Nancy Sinatran tahtiin - These boots are made for walking. Sama motto istuu myös runon lähihoitajan terveyskenkäjalkaan: Kruunu päässä teen potilaskertomuksia ja vien asiakkaan nelosesta vessaan pissalle... Helsingin talven kamala hämärä ja kaamos on selätetty, ihana valo ja keväthurmio valtaavat ihmiset:

Auringon sokaisemaa väkeä / menossa, tulossa, / hoipertelemassa: / näin paljon valoa, / näin paljon, / mistä hyvästä, / ilmaiseksi!

Sivuilla on leikitelty kivasti typografialla, mutta ei liian vaikeasti: teksti kaartuu kuin askel kaarroksessa, joskus tiukasti, joskus löyhemmin, asettuakseen taas normaaliin suoran polun rytmiinsä. Runo tikittää, askel tikuttaa - aivan ihanassa ja mukaansa tempaavassa rytmissä! Olen asunut kahdeksan vuotta Kalliossa Töölönlahden naapurina, Kirjailijatalon ja Linnunlaulun maisemissa, joten miljöö osui ja upposi. Samoin tekivät Erämajan runot. Ihana kokoelma, pidin kovasti.  Erityisesti ihastuin runojen rytmiin.

Anja Erämaja
Töölönlahti
Wsoy 2013
*****
Kirjastosta

24. toukokuuta 2017

Riikka Pulkkinen - Paras mahdollinen maailma

Romaanin aikajana ulottuu 1980-luvulta 2000-luvulle. Tapahtumat kietoutuvat vahvasti kahteen erilaiseen Berliiniin, sekä Stasin aikaan ennen muurin ja rautaesiripun romahtamista että aikaan sen jälkeen. Toinen tärkeä tapahtumapaikka on kotoinen Helsinki.  Aurelia on nuori lupaava näyttelijänalku, aivan läpimurtonsa kynnyksellä. Berliiniläissyntyinen kulttiohjaaja Joachim on kiinnittänyt tytön kokeilevan produktionsa vaativaan päärooliin, jota valmistellaan Kansallisteatterin suurelle näyttämölle.

Aurelia on menestyksestään tietenkin hurmiossa, mutta kaikki ei ole hyvin. Elämä on välillä VMP - voi mitä paskaa. Hänen isänsä Theo on juuri saanut aivoinfarktin, ja joutuu sittemmin saattohoitoon. Äitinsä puheluihin Aurelia ei halua vastata, vaikka äiti kuinka vainoaa häntä puheluillaan. Näytelmän harjoitukset ovat uuvuttavia. Sitäpaitsi Aurelian pitää treenata rooliaan varten veren maku suussa, kasvattaa lihaksia ja kestävyyttä. Hän alkaa pikkuhiljaa nähdä näkyjä, lapsuuden mielikuvitusystävä  Veronika alkaa kulkea kantapäillä. Onko kyse vain uupumuksesta vai jostain muusta?

Pulkkinen raottaa pikkuhiljaa päähenkilöidensä kipeää ja traumaattista menneisyyttä, mikä kaikkien osalta kietoutuu Berliiniin. Isä ja äiti viettivät kaupungissa aikaa nuorena avioparina, ja heillä oli itäberliiniläisiä ystäviä, joista jotkut kokivat traagisen kohtalon. Idealisti-isä koki vanhemmiten ideologioidensa romahtavan ja elämänsä erehdykseksi.

Joachimin muistoissa kummittelevat sekasortoiset päivät juuri ennen muurin romahtamista ja se, mitä sisko Friedalle tapahtui. Kokeilevassa näytelmässään hän yrittää purkaa syyllisyyttään ja painajaisiaan, tuoda Friedan näyttämölle Aurelian avulla. Ohjaajana hän on armoton. Minulle tuli mieleen takavuosien Jouko Turkan metodit.

Aurelian äiti kelaa mennyttä ja järkyttävää syyllisyyttään laajasti omissa puheenvuoroissaan. Selviää miten hän pikkuhiljaa pääsi jäseneksi Theon varakkaaseen eiralaisperheeseen, miten siellä vietettiin traditioita tihkuvaa joulua, miten he päätyivät naimisiin ja mikä tragedia Theon perhettä kohtasi. Ja sitten on se musta ja musertava syyllisyys, jota hän on kantanut Aurelian lapsuudesta lähtien.

Aurelia näkee miten Joachim menee kerta toisensa jälkeen sijoiltaan hänen täsmällisen Friedansa vaikutuksesta. Hänen Friedansa on uljas, kujeileva, viaton, rietas ja villi, ja Frieda-harjoitusten aikana koko kirkkaasti valaistu näyttämö täyttyy Balaton-loman yksityiskohdista, niin ettei Joachim voi muuta kuin katsoa neljännellä penkkirivillä mykistyneenä Aurelian kautta suoraan traumansa ammottavaan ytimeen. - Voi Joachim! Likainen pieni poika. Kultainen pieni poika.

Pulkkisen kieli on tavattoman kaunista ja hän eläytyy sanottavaansa upeasti. Mieleeni jäivät mm. koskettava myötätunto pienen Joachimin karmeisiin kokemuksiin Balaton-järvellä. Koin kuitenkin kirjan jotenkin sekavaksi, ikäänkuin hahmot olisivat olleet liian tasavahvoja. Tai sitten epämääräinen tunne sekavuudesta tuli jatkuvasta aikatasoissa pomppimisesta. Teemojakin oli ehkä liikaa: itäblokin romahdus, perheenjäsenten menetykset, vanhemmuuden ja parisuhteen haasteet, psyykkiset traumat ilmenemismuotoineen, oman paikan ja seksuaalisuuden etsiminen, nuoren naisen ura ja pyrkimykset... Vaikka itse en hullaantunutkaan, lukijoita ei tältä kirjalta puutu - jonotin sitä kirjastosta kuukausikaupalla.

Muualla sanottua: Tuijata, Kirjavinkit, Lumiomena, Marika

Riikka Pulkkinen
Paras mahdollinen maailma
Otava 2016
***
Kirjastosta

23. toukokuuta 2017

Johan Egerkrans - Pohjoismaiset jumalolennot


Aikojen alussa. Kun mitään ei ollut. 
Ei hiekkaa, ei merta, ei viileitä aaltoja, ei myöskään maata eikä taivasta yläpuolella, 
oli suunnaton kuilu Gungagap mutta ruohoa ei ollut.

Pohjoismaiset jumalolennot kertoo miten maailmankaikkeus sai alkunsa, miten syntyivät aurinko ja kuu, miten aasat ja vaanit, miten ihmisten maailma. Alusta lähtien mytologisten jumalien ja taruolentojen maailma oli hyvin väkivaltainen eivätkä veriset valtataistelut ota loppuakseen. Egerkrans esittelee lukuisia jumalia nimineen, sukulaisuussuhteineen ja ominaisuuksineen. Vaanit asuvat Vanaheimissa, aasat loisteliaassa Asgårdissa valtavissa saleissaan kullan ja kimalluksen keskellä. Sinne johtaa silta, jonka me ihmiset näemme sateenkaarena.

Pohjolan jumalat nykypäivässä
Jumalilla on suunnattomat voimat ja kyky yliluonnollisiin tekoihin. Toisaalta he ovat hyvin inhimillisiä ja myös kuolevaisia eivätkä pysty muuttamaan heille määrättyä kohtaloa. Tässä on jännää ristiriitaa. Tutuimpia meille suomalaisille ovat viekas silmäpuoli Odin - ylijumala sekä hänen poikansa Tor - vahva ja mahtava ukkosen jumala, jotka elävät tänäänkin viikonpäivien nimissä: Tiistai, tisdag on saanut nimensä sodanjumala Tyriltä; Keskiviikko, onsdag, Odens dag ylijumala Odinilta; Torstai, torsdag ukkosenjumala Torilta; Perjantai, fredag rakkauden jumalatar Friggiltä. Arnaldur Indridasonin dekkareissa vilahtelevat niinikään vankat uskomukset islantilaisten piilokansaan, huddufolkiin.

Ukkosenjumala Tor pelottavine Mjölner-vasaroineen, joka palaa
bumerangin tavoin takaisin isäntänsä rautahanskakäteen

Merkillinen Valhalla
Jumalat ovat hyvin puuhakkaita ja riitaisia. He taistelevat toisiaan vastaan alituiseen, mutta maaginen realismi on aika huikeaa: taistelupäivän jälkeen henkensä ja jäsenensä menettäneet sotilaat palautuvat eläviksi ja ehjiksi Odinin Valhallassa ja Freijan saleissa. Niihin kokoontuvat kaikki taisteluissa kaatuneet soturit juhlimaan, syömään ja juomaan, leikkimään sotaleikkejään.  Ihmeellisen Särimner-sian liha ei ikinä lopu, ei myöskään runouden sima.

Fenris-susi
Alussa se oli pieni ja haukahteleva pentu, joka ei voinut aiheuttaa sen suurempaa vahinkoa, kuin että se pureskeli rikki jumalien kenkiä ja pissaili Valhallan lattialle, mutta päivä päivältä se kasvoi suuremmaksi ja pahansisuisemmaksi. Seurasi vaikea taistelu, jossa jumala Tyr menetti kätensä mutta Fenris saatiin vangittua. 

Ragnarök - maailmojen ja jumalten tuho
Aurinko alkaa mustua, maa vajoaa mereen, taivaalta sortuvat liekehtivät tähdet. Maa peittyy liekkeihin, repeää ja vajoaa mereen. Kaikki muuttuu siksi, mitä se kerran oli: kaaosta, tulta ja jäätä. Hyvyyden ja pahuuden voimat taistelevat, tuho koittaa. Mutta mikään ei kestä ikuisesti, ei edes maailman tuho. Uusi maailma alkaa vehreänä ja koskemattomana nousta merestä, puhdistuneena kaikesta pahasta ja kärsimyksestä. Odinin ja Torin pojat ovat elossa, kaksi ihmistä on elossa ja heistä syntyy uusi ihmissuku.

Mutta paratiisia ei tule: myös paha on säilynyt. 
Pimeyden lohikäärme tulee aikanaan aloittamaan uuden Ragnarökin. 
Ja niin tarina alkaa uudelleen.

Egerkrans kertoo pohjoismaisesta mytologiasta kiehtovasti, nykykielellä mutta tiukasti islantilaisiin Runo-Eddaan (800-1100) ja Proosa-Eddaan (1220-luku) tukeutuen. Kirjan sivuilla vilisee jumala poikineen, huurretursaita ja jättiläisiä, keijuja ja kääpiöitä, noitia ja pimeyden väkeä - kukin hurjissa seikkailuissaan. Egerkrans on eräänlainen luova runonlaulaja: hän tukeutuu edellä mainittuihin Edda-taruihin, mutta lisäilee omiaan ilkikurisella huumorilla. Seikkailutarinoita ja fantasiaa rakastavalle nuorelle varmasti antoisaa luettavaa ja katseltavaa, vaikka koulujen päättäjäislahjaksi.

Jumalia ja taruolentoja on hirvittävän paljon ja heidän suomalaiselle hankalilta tuntuvat nimensä tekevät kirjasta raskaslukuisen. Toki tarinat ovat hauskoja, mielikuvituksellisia ja kiinnostavia. Johan Egerkrans on tukholmalainen freelance-kuvittaja. Sarjakuvataiteilija mainitsee yhdeksi esikuvakseen Akseli Gallen-Kallelan, mikä tietysti ilahduttaa meitä suomalaisia.

Johan Egerkrans
Nordiska gudar 2016
Pohjoismaiset jumalolennot
Suomentanut Eero Ojanen
Minerva 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

21. toukokuuta 2017

Rosa Montero - La Carne



Kesähurmokseen sopii ehkä tarina gigoloista ja hulluista kirjailijoista, valitettavasti tätä ei ole suomennettu. Luin hiljattain Monterolta Marie Curiesta kertovan kirjan. Ihastuin siihen kovasti ja halusin lukea kirjailijalta lisää. La carne - Lihaa on aivan erilainen. Päähenkilö on yksinäinen virkanainen Soledad Alegre, kuusikymppinen ja sinkku. Nimi on äidin koomista pilaa, sillä se merkitsee Yksinäinen & Iloinen. Mutta yksinäisyys ei todellakaan ilahduta Soledadia. Äiti teki pilaa toisestakin tyttärestään, ja antoi tälle nimeksi Dolores eli Tuska & Iloinen. Tuskastaan ei iloitse myöskään skitsofrenian vuoksi laitokseen suljettu Dolores.

Soledadimme on käärmeissään raskaana olevan vaimonsa helmoihin paenneelle ex rakastajalleen. Tärkeä oopperailta lähestyy eikä Soledad kertakaikkiaan voi näyttäytyä siellä yksin. Nainen päätyy netin seuralaispalveluja tarjoavalle sivustolle klikkailemaan vapisevin sormin itselleen sopivaa gigoloa. Vaikka pelottaa, muuta vaihtoehtoa ei ole. Soledad päätyy 32-vuotiaaseen Adamiin, joka näyttää kreikkalaiselta jumalalta.

Seuraa kaikenlaista. Tietenkin Soledad rakastuu gigoloonsa, vaikka suhteella ei ole järjellä ajatellen tulevaisuutta. Pankkitili hupenee uhkaavasti, sillä minimitaksa on 300 € / kerta, yön yli viipyvä gigolo maksaa 1200 €. Lapsena kovia kokenut Adam paljastuu venäläiseksi sähkömieheksi, jolla on nuori tyttöystävä ja jota rikollisuuden polut ja helppo raha kiehtovat. Soledad nöyryyttää itseään mitä naurettavimmin tavoin, mutta ei voi itselleen mitään. Rakkauden, rakastamisen  ja läheisyyden tarve ovat niin suuret.

Vuonna 1951 syntynyt Montero ei itsekään ole enää aivan nuori tyttö, joten tietää kyllä mistä puhuu. Hän kuvaakin loisteliaasti Soledadin toimintaa ja itsensä puleeraamista ennen nuoren rakastajan tapaamista. Kylpyhuoneessa kuluu tunteja, ihovoiteita hölvätään, sääret silotellaan ja myös intiimialueen karvoitus muotoillaan viimeisen päälle; alusvaatteet valitaan huolella,  ja kokeillaan koko vaatekomero läpi eikä siltikään mikään vaate tunnu hyvältä. Valaistuksen ja musiikin suunnittelu vaativat nekin tarkkaa mietintää.

Vanheneva Soledad ajattelee kauhulla tulevaisuuttaan ja kaikkien asioiden viimeisiä kertoja: viimeinen kerta kun rakastelet, viimeinen kerta kun nouset vuorelle, viimeinen kerta kun juokset Retiron ympäri. Vanhenemista vastaan voi taistella, mutta ei loputtomiin. Suhde Adamiin stressaa, ja samanaikaisesti stressaa myös työ: hän on konsulttina Madridin Kansalliskirjastoon tulevalle suurelle näyttelylle, jonka teema on Kirotut kirjailijat. Muuten hulluista tai onnettoman rakkauden hulluiksi tekemistä kirjailijoista ja heidän kirjojensa hahmoista kirjailija kertoo paljonkin. Mukana on monta espanjankielistä kirjailijaa mm. Gregorio Sierra (1881-1947), jonka vaimo kirjoitti kaikki hänen teoksensa. Kansainvälisistä hulluista  Soledadin suunnitteleman näyttelyn listalla ovat mm.:

  • Guy de Maupassant (1850-1893) - Kirjailijaa vaivasi 20-vuotiaasta asti syfilis, joka myöhemmin aiheutti pahenevia mielenterveysongelmia. Ne heijastuivat myös Maupassantin tuotantoon, erityisesti kauhunovelleihin. Vuonna 1892 Maupassant yritti viiltää kurkkunsa auki ja joutui mielisairaalaan, jossa kuoli seuraavana vuonna.
  • William S. Burroughs  (1885-1965) - Burroughsin vaimo kuoli kun Burroughs yritti ampua pistoolilla vaimonsa pään päällä olleen lasin Wilhelm Tellin mallin mukaan. Leikkasipa Burroughs palan sormestaankin mustasukkaiselle homorakastajalleen.
  • Philip K. Dick (1928-1928) - Tieteiskirjailija näki näkyjä, Monteron mukaan hän oli skitsofreenikko. Elokuva Blade Runner perustuu löyhästi Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä - Do Androids Dream of Electric Sheep? 
  • Thomas Mann (1905-1955) - Monteron mukaan Mannissa oli samaa onnetonta homoseksuaalisuutta kuin hänen päähenkilössään Aschenbachissa novellissa Kuolema Venetsiassa.
Soledadin lapsuus oli kurja: isä hylkäsi, äiti oli sadisti ja kaksoissisar Dolores sairastui skitsofreniaan teini-iässä. Lisäksi nuoruudenrakkaus päättyi hylkäämiseen. Kaikki tämä on edelleen mustana aukkona ja rakkauden nälkänä Soledadissa, niin fiksu ja pätevä nainen kuin hän ammatissaan onkin. Eikä surkeasti päättynyt seikkailu Adamin kanssa Soledadia hillinnyt. Kotvan aikaa itseään kokoon kerättyään pää kääntyy Retiron juoksulenkeillä taas himokkaasti seksikkäisiin miesten pakaroihin.

Montero kuvaa terävästi, mitä kaikkea vanheneva nainen on valmis tekemään ja miten paljon valmis itseään nöyryyttämään rakkautta etsiessään. Hulluiksi tulleista maailmankirjallisuuden nimistä oli kiinnostavaa lukea.

Frau, Signora & Bibi -haasteen seitsemäs.

Rosa Montero
La carne
Alfaguara 2016
***
Kirjastosta

Lihaa - ei suomennettu

18. toukokuuta 2017

Heli Laaksonen - Sulavoi


Mun päivä ova
ko puuvillalankka pujotetui pualukoi
ja nii o eläjäl hyvä.

Tulipa tehtyä riemastuttava murrehyppy Heli Laaksosen (s. 1972) lounaismurteella kirjoittamiin runoihin. Karjalaisena läntiset murteet ovat itselleni melkein täyttä hepreaa, ja tovi kuluikin sanoja ja runojen rytmiä hakiessa. Ymmärtämistä helpotti kun kuvittelin runot ääneen lausutuiksi, oikeiksi otaksumillani äänenpainoilla. Vaikka en jokaista sanaa ymmärtänytkään, Laaksosen huumori ja yllättävyydet ilostuttivat ja riemastuttivat.

Sulavoin runot ovat kesältä maistuvaa voisulaa uusien perunoiden kanssa tai äidin leipoman uunilämpöisen ruisleivän päällä! Niissä kuplii mielikuvitus, ilo ja huumori kerrassaan nautittavalla tavalla. Laaksosen runoissa voi tapahtua mitä vaan: naakalla on kirkkotaivaan väriset silmät, prinsessan kruunu takertuu pyykkinaruun,  narsissit viivyttelevät keväisin ja mummut odottavat, kurjet huutavat kun runoilija pesee tukkaa...  Elämä ei aina ole päivänpaistetta, mutta ihmiselon surut on kiedottu myötätunnon lämpöiseen syliin. Monista runoista löytyy mainiota leikkisää vääntöä. Muutama irrallinen esimerkki:

Oleksää koska tahtonu olla joku muu?
E. Hee sanova mut tahtovat kyl.
...
Mää laitan tääl peruni kiahuma
keitän koko suvise saro,
seittemän kaikkias.
Niil o nimiki jokasel
ja yks niist o rakkaampi ko muut.
...
Yäl kattelen
puutarhatontunmuatost rakast möykky saman täkin al.
...
Suami o essumuatone maa ja sää asut toise helma reunas
...
Makkan marketin pallomerenpohjal
hiavahtamat
ko lööpeis hajeta karonnut naist.

Hykerryttävän hauskoja olivat myös Kalimera! Heii vaa! / Nykyajamiähe o nii monimutkassi /  Ei voittu sanno vasta /  Ko aik ei kulu /  Kauhi! Karhu! /  No nyy se o hyvä 

Runossa Leppäkerpun murhe leppis matkustaa junassa ja yrittää ratkoa lehden ristikkoa, muttei mene putkeen: Leppäkerppu ol täyttäny ristikost yhren kulma iha vääri. / Mistän paikka ei lähteny ratkema. / (...) VR:n asiakasleht ol pilal / ei tämmöst voi ikä ihmiste ilmoil jättä / kaik näke et joku iha viti o istun junas.

Sulavoin
runot ovat oikeita hyvänmielen runoja, täynnä pulppuavaa iloa. Ne ovat apean mielen karkotukseen mitä parhainta lääkettä. Pidin kovasti. Lopuksi ihana arkisen onnen ja rakkauden kuvaus Laaksosen tapaan:

Eikä erost viäl tieretä mittä
Laver on piän ja mää olen suur
ajan sut unissan seinä vaste littanaks
herät ain ko määki herän
kaneliposki
olet taas jättäny hellyyskraanan tippuma
tip
t
i
p
see valu yäs
vaik väität et laitit sen kii
ja harman toppatakkis povitaskus
kasvatat nii suuri
toiveihaaveisulossiunelmi
et saat myymäläetsivä 
epäilemä.


Heli Laaksonen
Sulavoi
Otava 2006
*****
Kirjastosta

Muualla: 
Turun Sanomat - "Mutta olipa runo nostalginen tai luontoaiheinen, nykyhetkessä kulkeva tai tapahtumista vihiä antava, kaiken takana kulkee vähintäänkin humoristinen vire tai jopa julkiriemastuttavuus."

Laaksosen esikoiskokoelmasta Pulu uis (Sammakko 2000): 
Kirjasähkökäyrä
Kiiltomato - Heli Laaksosella on hyvä rytmitaju ja tarkka silmä, mikä riittää tekemään Pulu uis -kokoelmasta hauskan ja koskettavan lukuelämyksen. Syvällistä monitulkintaisuutta tai haastavaa älyn leikkiä siitä ei kuitenkaan kannata etsiä, sillä kirjoittajan ote on – ehkä tietoisesti – puheliaan arkinen ja vähän naivi.



17. toukokuuta 2017

Mila Teräs - Jäljet

Mila Teräksen Jäljet kertoo fiktiivisen romaanin keinoin yhden rakastetuimman naistaiteilijamme, Helene Schjerfbeckin (1862-1946) elämäntarinan. Vaikka teos on fiktiivinen, se perustuu tiukasti tosiasioihin, kirjan lopussa oleva kattava lähdeluettelo on tästä osoituksena. Hiljattain luin Riitta Konttisen ihastuttavat kirjat Schjerfbeckistä - Oma tie ja Taiteilijatoveruutta. Tämä fiktiivinen romaani oli pakettiin aivan loistava lisä.

Jäljet on yhtä ihana ja eteerinen kuin Schjerfbeckin maalaukset - kevyt ja kuiskiva kuin leppeä kesätuuli. Ihailen Teräksen kaunista kieltä ja kykyä asettua taiteilijan ajatuksiin. Kaikki nämä ajatukset voisivat olla totta. Teräs on tutustunut Schjerfbeckin persoonaan mm. lukemalla hänen runsasta kirjeenvaihtoaan. Tuohon aikaan ei ollut sähköposteja, puhelintakin käytettiin vähemmän - kirjeet olivat tapa pitää yhteyttä ystäviin.

Taidekauppias Gösta Stenman on houkutellut 83-vuotiaan Schjerfbeckin muuttamaan Ruotsiin Saltsjöbadeniin sodan jaloista. Siellä, vuonna 1945, jo vanhuudenheikko taiteilijatar muistelee elämäänsä ja keskustelee muistoissaan seitsemän vuotta aiemmin kuolleen parhaan ystävänsä Helena Westermarckin kanssa. Tämä ystävä tuntuu niin todelta ja elävältä. Hän ilmaantuu keskustelemaan ja katselemaan olan yli Schjerfbeckin maalatessa viimeistä omakuvaansa, jossa näkyy vain pääkallon muoto, suuret silmät ja huutoon avautunut suu.

Omakuva 1945
Minua viehätti kovasti, miten taitavasti Teräs osasi punoa tarinan sisälle monien Schjerfbeckin kuuluisimpien maalausten syntyvaiheet. Tekstistä kuultaa silloisen Suomen taidemaailman väheksyntä ja Schjerfbeckin jatkuva itsensä epäily. Hän etsi jatkuvasti oikeaa ilmaisutapaa ja kullekin mallilleen sopivaa väriä. Schjerfbeck oli tyytyväinen vain harvoihin maalauksiinsa, mistä kertoo se että hän maalasi niistä useita toisintoja, yrittäen löytää aina vain paremman ilmaisun, yrittäen vangita mallinsa sielun.

Ajattelen kohtaamista. Kuin kaksi tuntematonta ihmistä olisi hämärässä hakeutunut saman lyhdyn alle ja äkkiä nähnyt toisensa. Jotakin on tapahtunut, jokin on liikahtanut. Sisin on järkähtänyt. Pimeys on murtunut.

Jäljet on kauttaaltaan liikuttavaa ja koskettavaa luettavaa, mutta ehkä eniten sydäntäni riipaisi Schjerfbeckin rakkaus häntä itseään 20 vuotta nuorempaan Einar Reuteriin. Tässä nuoressa ja komeassa metsänhoitaja-taiteilijassa Schjerfbeck löysi sukulaissielunsa ja mies piti hänet elämässä kiinni monta vuotta.

Schjerfbeck 56, Reuter 36 - yhdessä vietetty lyhyt pariviikkoinen Tammisaaressa 1918 oli iloa, onnea ja tulevaisuuden haaveita täynnä. Tuolloin Schjerfbeck maalasi Reuterista Purjehtijan, jonka syntyvaiheita Teräs kuvaa näin:
Minä en ainoastaan maalaa Reuteria, minä hengitän häntä, hänen olemustaan ja merituulen tuoksuaan, joka on keuhkoissani, hiuksissani, siveltimessäni.


Kun Reuter sitten löysi itselleen morsiamen, Schjerfbeck murtui täysin: Ajatus tekee niin kipeää, että tuntuu kuin joku viiltelisi palettiveitsellä paljasta ihoani. Minun on pakko repiä hiuksiani, sillä tavalla tuska laimenee edes hiukan siedettävämmäksi. (...) Jos vielä kesäkuussa olin puu, joka huojui kukassa, nyt oksani ovat kuivuneet. Olen musta ja lehdetön.

Traagisesta elämästään, onnettomasti päättyneistä rakkauksistaan, köyhyydestään ja sairaalloisuudestaan huolimatta Schjerfbeckissä eli vahva taiteen palo ja tinkimättömyys omaan pelkistettyyn tyyliin. Tämä tinkimättömyys, Schjerfbeckin kuohuttava modernismi, ja naiseus pitivät hänet taidemaailman ulkopuolisena. Mutta tänään hän on yksi halutuimmista ja rahassa mitaten kalleimmista taiteilijoistamme. Koko elämän ajan Schjerfbeck eli ristiriitaa myös tyttären aikaavievien velvollisuuksien, sairaasta äidistä huolehtimisen, ja taiteensa välillä. Pariisissa vietetyt velvollisuuksista vapaat nuoruusvuodet kimmelsivät ihanina hänen muistoissaan, mutta paluu Pariisiin jäi unelmaksi.

Jäljet tuntuu autenttiselta fiktiivisyydestään huolimatta. Hurmaava ja koskettava teos, aivan loistava.


Mila Teräs
Jäljet
Karisto 2017
*****
Kirjastosta

Taloustaito: Schjerfbeckin piirustukset on hinnoiteltu taidemarkkinoilla tällä hetkellä noin 1 000-1 500 euroon, värilitografiat 2 000-10 000 euroon, vesivärityöt ja guassit noin 20 000-50 000 euroon ja maalaukset 10 000-1,5 miljoonan euroon. Schjerfbeckin töiden hintahajonta on nykyään niin suurta, joten hinnoittelu on hyvin tapauskohtaista.
Tanssiaiskengistä maksettiin 3,9 miljoonaa euroa Sothebyn huutokaupassa 2008.

16. toukokuuta 2017

Javier Cercas - La velocidad de la luz

1962 syntynyt Javier Cercas toimii espanjalaisen kirjallisuuden professorina Geronan yliopistossa. Hän työskenteli kaksi vuotta luennoitsijana Illinoisin yliopistossa Yhdysvalloissa 1980-luvulla. Cercas kirjoittaa myös kolumneja El Paísin katalaaninkieliseen painokseen ja sunnuntailiitteeseen. Kuuluisuuteen Cercas nousi Espanjan sisällissodasta kertovalla romaanillaan Soldados de Salamina (2001) - Salamiin soturit (Wsoy 2003). 

Kun luin noita kirjailijan elämäkertatietoja, tuli vahva tunne että tämä Valon nopeus (Bazar 2007) on ainakin osittain omaelämäkerrallinen. Joka tapauksessa 80-luvulla Yhdysvalloissa asuneena hän on hyvin perillä silloisesta ilmapiiristä ja suhtautumisesta Vietnamin sotaan ja sen veteraaneihin. Minäkertoja on köyhä Barcelonassa kirjallisuutta opiskeleva nuorukainen, joka saa onnekseen kahden vuoden luennoitsijapestin Yhdysvaltojen Keski-Länteen Urbanan yliopistoon. Siellä hän jakaa työhuoneensa vetäytyvän ja hipinoloisen Vietnamin sodan veteraanin Rodneyn kanssa. Alun tahmeudesta huolimatta miesten välille kehkeytyy syvä ystävyys, ja he tuulettelevat tuopin ääressä ajatuksiaan kirjallisuudesta.

Pääteemoiksi  nousivat ystävyys sekä ihmisen tuhoutuminen - toisen tuhoaa sota, toisen menestys.

Vietnamin sodan tuhoama Rodney
Rodney oli nuori kirjallisuutta opiskeleva pasifisti, joka vastusti Vietnamin sotaa niin kuin monet hänen kaltaisensa. Rodney ei lopulta paennut velvollisuuttan vaan listautui. Kun veli Bob sai Vietnamissa surmansa, alkoi Rodneyn luisu. Hän jatkoi palvelustaan yli pakollisen ajan ja kuului Tiger Force -eliittiryhmään, jonka järkyttävää toimintaa tutkittiin myöhemmin oikeudessa. Tämä eliittiryhmä, Rodney mukaan lukien, toteutti monta Mai Laita pienoiskoossa. Isälleen kotiin hän kirjoitti kirjeitä, joista paistoi hänen henkinen järkkymisensä. Kotiinpaluu ei ollut helppo, Vietnamin sodan veteraaneja pidettiin saastana ja suuri yleisö osoitti heille mieltään. Vuosikausia Rodneyn elämä oli täysin karilla, mutta koheni sitten toviksi. Menneisyyden syyllisyys koitui kuitenkin lopulta Rodneyn tuhoksi.

Menestyksen huuman tuhoama kirjailija
Minäkertoja on uneksinut kirjailijan urasta aina. Yhdysvalloista palattuaan hän julkaisee useammankin kirjan, mutta menestystä ei vain kuulu. Sitten tapahtuu ihme: yksi hänen kirjoistaan singahtaa raketin lailla myyntilistojen kärkeen. Kirjailija saa maistaa kuuluisuuden ja menestyksen hunajaa ja se huumaa hänet täysin. Hän juopuu, millään entisellä ei ole mitään väliä, ei parhaalla ystävällä Marcosilla, ei vaimolla eikä pojalla. Hän paistattelee kuuluisuutensa valokeilassa ja alkoholinhuuruissa. Sitten seuraa tragedia ja kirjailija putoaa vuosiksi pimeään tunneliin. Cercas kuvaa loistavasti tätä kuuluisuuden pyörrettä, sen kirousta ja tuhovoimaa. Kirjailija pääsi lopulta kipuamaan kuilustaan Rodneyn tarinan kirjoittamalla, läksynsä oppineena.

Menestys ei tee sinusta ääliötä tai paskiaista, mutta se voi tuoda sinusta esiin sisälläsi jo olevan ääliön tai paskiaisen.

Alussa lukeminen tuntui hiukan pitkäveteiseltä, mutta sitten Cercas vei mukanaan. Molempia miehiä kalvoi valtava syyllisyys menneisyyden tapahtumista eikä Rodney tästä taakasta ikinä irti päässyt. Aivan loistava kirja ystävyydestä ja ystävyyden elämän mittaisesta jäljestä, kohtalon eteen paiskaamista tragedioista ja musertavasta syyllisyydestä. Kirjassa on paljon herkullisia viitteitä sekä espanjankieliseen että maailmankirjallisuuteen, mm. Hemingwaysta Cercas kirjailijakertojan suulla sanoo näin:

Itse olin tuskin Hemingwayta lukenut, tai olin lukenut häntä puolihuolimattomasti. Käsitykseni tästä pohjoisamerikkalaisesta kirjailijasta mahtui yhteen surkeaan kuvaan: vanha, loppuunajettu alkoholisti, flamencotanssijoiden ja härkätaistelijoiden ihailija, joka levitti muodista menneissä teoksissaan turistimaista postikorttikuvaa vatkaten niissä kaikkein eltaantuneimpia ja sietämättömimpiä stereotypioita Espanjasta.

Hemingway kirjoitti Espanjan sisällissodasta romaaninsa Kenelle kellot soivat (1940) ja vietti maassa paljon aikaa ollen hulluna mm. Pamplonan härkäjuoksuun. Cercas lainaa Hemingwayn nihilististä uskontunnustusta, nada-rukousta, jossa on sanaleikki: nada = ei mikään korvaa mm. sanan Isä. Uskontunnustus on novellista  A Clean, Well Lighted Place vuodelta 1933. En löytänyt tästä suomennosta, enkä itse uskalla yrittääkään:

Nada nuestro que estás en la nada, nada es tu nombre, tu reino nada, tú serás nada en la nada como en la nada.
Ja englanniksi:
Our nada who art in nada, nada be thy name thy kingdom nada thy will be nada in nada as it is in nada. Give us this nada our daily nada and nada us our nada as we nada our nadas and nada us not into nada but deliver us from nada; pues nada. Hail nothing full of nothing, nothing is with thee.

Kiiltomato  on kirjoittanut tästä hienon arvion, mutta varo juonipaljastuksia tekstin loppuosassa.

Sain vinkin kirjailijasta Mari A:n blogista. Arvelin että tämä kertoo enemmänkin Barcelonasta, mutta Barcelona on vain sivuosassa. Vahva lukukokemus.

Javier Cercas
La velocidad de la luz
Tusquets 2005
*****
Kirjastosta
Suomeksi - Valon nopeus / Bazar 2007

15. toukokuuta 2017

Tapani Kinnunen - Ranskalainen suudelma

Äijärunoutta Turusta.

Vuonna 1962 syntynyt Kinnunen on pitkän linjan runoilija, sillä hänen ensimmäinen runokokoelmansa Nauru pimeästä huoneesta ilmestyi jo 1994. Sen jälkeen runokirjoja on ilmestynyt parin kolmen vuoden välein, ja Ranskalainen suudelma on jo yhdeksäs. Kunnioitettavaa, eikö vaan. Lisäksi hän on julkaissut Suomi-romaanitrilogiastaan jo kaksi osaa - Noustiin kellareista 2014 ja Julkinen eläin 2015. Kolmas osa Kuumat raiteet ilmestyy tämän vuoden syksyllä. Ilmeisestikin teksti on suhteellisen railakasta, koska Kinnusen blogista löytyy otsikointi "Ei kermaperseille!". Kotikaupungissaan Turussa mies on nimi, ja ahkera esiintyjä runokeikoillaan.

On selvää, että Kinnunen on asemansa ansainnut. Harva on pystynyt kirjoittamaan Turusta ja siellä vietetystä ajasta yhtä kiinnostavasti kuin hän. - Kiiltomato

Tässäpä oma ongelmani piileekin - Turussa. Se on minulle täysin vieras kaupunki enkä tajua turkulaisia sisäpiirivitsejä. Jalkapallo ei myöskään kiinnosta ja musiikkimakunikin on erilainen. Koin siis vaikeaksi saada otetta monista runoista ja niiden yksinkertaisilta tuntuvista arjen tai matkojen kuvauksista. Sitten mietin, että onkohan Kinnusen runous enemmänkin äijärunoutta, joka puhuttelee paremmin miehiä kuin naisia? Jos niin on, hyvä että joku kirjoittaa miehiin vetoavasti. Uskon toki että jos kuulisin Kinnusta livenä lavalla eläytyvän ja hilpeän yleisön keskellä, liittyisin ilonpitoon. 

Riemastuttavimmaksi koin runon Wilhelm Tell. Se on hupaisan hauska ja ironinen, siksi haluankin siteerata sen tässä kokonaisuudessaan:

Karri Kokon näköinen
sairaanhoitajaharjoittelija
työnsi vuoteeni
leikkaussaliin.
Lääkäri heilutti
valtavia puutarhasaksia
ja sanoi:
"Kohta sinusta
tehdään runo."
Yritin kammeta
itseni vuoteesta
mutta jalat
eivät kantaneet.
"Turha yrittää,
sinut on puudutettu
navasta alaspäin",
lääkäri sanoi
ja työnsi
sakset sisääni.
William S. Burroughs
alkoi puhua:
"Nää on näitä juttuja
jotka jokaisen on
käytävä läpi
tullakseen joksikin."
"Minä olen jo joku",
sanoin vastaan
mutta nistihomo 
ei kuunnellut.
"Minä leikin
Wilhelm Tell -juttua
vaimoni kanssa.
Sen sijaan että olisin
ampunut omenan
pään päältä
minä ammuin hänet."
"Helvetin huonosti
ammuttu", sanoin
ja yritin sätkiä
vapaaksi.
"Voisitko olla
hetken liikkumatta?"
Burroughs pyysi
ja asetteli omenaa
pääni päälle.

Yllä olevasta runosta käy ilmi Kinnusen tyylin kaksi ilmeistä seikkaa. Hänen runonsa ovat juonellisia tarinoita ja Kinnusen persoonallinen tapa kirjoittaa riville monesti yksi, tai vain pari sanaa, tekee runoista visuaalisesti vertikaalisia. Koska em. Turku-ulkopuolisuudestani ja naiseudestani johtuen en osaa lausua itse mitään henkevää, pyydän lukijaa tutustumaan alla oleviin linkkeihin. Hienoja arvioita Ranskalaisesta suudelmasta: KiiltomatoDemokraatti, Turun Sanomat. Lisää kirjailijasta kertoo Kirjasampo. Vaikka itselleni tämän kokoelman runot jäivät vieraiksi, voivat ne sinulle hyvinkin tulla liki. Kokeile!

Kun tutkin nettiä Kinnusesta löytyi edellisten lisäksi vaikka mitä:
  • Youtubessa mainio runoelokuva Viikate!
  • Kauppalehti Optio sanoi Ranskalaisesta suudelmasta näin: "Kirjailijan pahin vihollinen on hänen kirjallinen historiansa, väitetään Tapani Kinnusen yhdeksännessä runokokoelmassa. Tässä tapauksessa henkilöhistoria on tekijän vahvuus. Ranskalainen suudelma viimeistelee kokonaistaideteoksen, jossa kansien väliin painetut runot ja niiden kaduilta poimittu tematiikka limittyy live-esiintymisiin, joissa sukkahousut päässä karjutaan kapakkayleisölle Suomen parasta underground-runoutta. Kokoelmassa häivähtää itseironia ja hetkittäin Kinnunen kuulostaa runouden Cheekiltä pohdiskellessaan menestystään ”raskaan sarjan runoilijana”.
  • Tapani Kinnunen on palkittu mies - klik 
  • Parnassossa lausuttua - klik
  • Kouluissa kiertueelle syksyllä 2017

Kinnusen blogista:
"On kunnia olla mukana Jenni Haukion kokoamassa suomalaisen runouden antologiassa Katso pohjoista taivasta (Otava 2017). Runoni teoksessa on Punkkarit, ja sen pääosaan nousevat perheeni marsut Iggy ja Rotten. Vaikka marsut ovat englantilaista sukujuurta ja ladyja, on ne nyt kanonisoitu osaksi suomalaiskansallista kulttuuria."

Sinikka Vuolan toimittamassa eroottisen runouden antologiassa Olet täyttänyt ruumiini tulella (WSOY 2017) Kinnunen on  mukana kolmella äijärunolla: Nestettä, Puhetta ja Tallinnan yö.


Tapani Kinnunen
Ranskalainen suudelma
Savukeidas 2016

Kirjastosta

13. toukokuuta 2017

Ullan muistolle



Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
lentävät kaikki kotiin
sinisen veden yli.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen
on varma. 



Edith Södergran


Ullan kirjojen Ulla nukkui pois eilen. 
Tutustuin Ullaan itse asiassa hänen kasvibloginsa Siniunikon kautta. 
Ulla oli botanisti, luonto ja etenkin syksyinen metsä sienineen olivat hänelle tärkeitä.


Nämä kuvat ovat Ullan kuvia.
Viime syksynä autoin Ullaa tekemään kolmelle blogilleen uudet bannerit.
Ajattelin voivani käyttää hänen kuviaan tässä postauksessa.
Nyt poistan Ullan kansion.


Kiitos Ulla että olit.

12. toukokuuta 2017

Arturo Pérez-Reverte - El pintor de batallas

Tämä kirja on julkaistu suomeksi nimellä Taistelumaalari. Entinen sotavalokuvaaja Andrés Faulques on 30-vuotisella urallaan kiertänyt maailman kaikki kauheimmat kriisipesäkkeet, ja saanut työstään useita kansainvälisiä lehtikuvapalkintoja. Maailmalla kiertelyn ja valokuvaamisen jätettyään Faulques on eristäytynyt 1700-luvulta peräisin olevaan pyöreään vartiotorniin jonnekin Espanjan rannikolle. Huoneen rapautuville seinille hän luo jättimäistä ja loputonta pahuuden freskoa, siirtää siihen kaiken taistelukentillä näkemänsä ja taiteen vanhojen mestareiden töistä oppimansa. Näky on jo surrealistinen vaikka fresko ei olekaan vielä valmis: 3 metriä korkea 360 asteen jatkuva kehä, jossa sodan kauhut kiertävät toinen toistaan, vuosisadat toisiinsa sulautuen.

Kiertely sotapesäkkeissä, sodan ja kuoleman kauhujen läheltä katsominen on vienyt illuusiot elämästä. Faulquesista on tullut omaan maailmaansa vetäytynyt erakko.  Miehen on nujertanut myös rakastettunsa Olvidon traaginen kohtalo.  Heille annettiin vain kolme yhteistä rakkauden ja intohimon vuotta; kolme vuotta he kiertelivät yhdessä maailmaa, niin taidemuseoissa kuin sota-alueilla.

Vieraita ei juuri käy, mutta eräänä päivänä paikalle saapuu kroaatti Ivo Markovic, jonka elämän Faulquesin Jugoslavian hajoamissotien aikana ottama valokuva tuhosi. Markovic on katkera, ja etsinyt pakkomielteisesti Faulquesia kymmenen vuotta tappo- ja kostoaikeissa. Hän syyttää Faulquesia siitä, mitä hänen vaimolleen ja pienelle pojalleen tapahtui - vain siksi että Faulquesin ottama valokuva teki Markovicista maailmankuulun. Nämä kaksi tapaavat toisensa lähes päivittäin ja keskustelevat syvällisiä sodan olemuksesta, maailman julmasta logiikasta ja ihmisestä ääritilanteissa.

Kahden miehen silmin nähtynä sota on erilainen. Mutta yhtä kaikki se todistaa ihmisen julmuudesta, maailman kaaosmaisesta luonteesta ja sattumasta. Pérez-Reverten luomat keskustelut ovat filosofisia, älykkäitä ja totuutta etsiviä; hän kuvaa sodan julmuuksia niin häikäisevän realistisesti että pahaa tekee. Erityisen paljon kerrotaan Jugoslavian hajoamissodista 1990-luvulla. Kirjailija on myös paneutunut perinpohjin taiteeseen kautta vuosisatojen, samoin kuin myös oikeiden sotakuvaajien valokuviin.

Vaikuttava kirja, kaunis kieleltään, mutta ei kevyt ollenkaan. Itselle tuli mieleen todellisten sotakuvaajien elämä, miltä se tuntuu ja mitä jälkiä se jättää; ja kuinka monta heistä on menehtynyt totuutta suurelle yleisölle tallentaessaan. Itse en juuri katso mediassa sotavalokuvia, mutta muistan napalmitytön Vietnamin sodan ajoilta. Tuo kuva teki sekä mallista että kuvaajastaan maailmankuulut ja on syöpynyt miljoonien ihmisten silmien verkkokalvolle.

Pérez-Reverten teksti oli kaunista ja keskustelun dialogit jännitteisen paljaita, teräviä. Surullista luettavaa, ihmiskunta ei tunnu koskaan muuttuvan. Faulquesin muistoissa rakkaus Olvidoon soi kaihoisaa ja hienovireistä kauneutta Venetsiassa kaiken lohduttomuuden keskellä.

PS
Minua muuten häiritsi ja mietitytti yksi juttu. Pérez-Reverte kutsuu koko ajan päähenkilöään  Faulquesia taistelumaalariksi, ei nimeltä. Suomeksihan se vielä menee, mutta on espanjaksi pitkä - el pintor de batallas. Aivan sama tyyli hänellä oli teoksessa Kohtalokas tango. Sen salonkitanssija Max Costaa kirjailija ei kutsunut koskaan nimeltä vaan käytti pitkää ilmaisua el bailarín mundano. Minusta tämä tyyli jotenkin etäännyttää lukijaa hahmosta. Tämmöisiä mietteitä lopuksi.

Kirjasta ovat bloganneet mm. MarikaMargitSatu

Arturo Pérez-Reverte 
El pintor de batallas
Alfaguara 2006
****
Kirjastosta

Suomennettu nimellä Taistelumaalari / Like 2007

11. toukokuuta 2017

SusuPetal - Vanhat poikaystävät


Vanhat poikaystävät. 
Ne istuu pyörätuoleissa, kokouksissa, jokirannassa.
Ne makaa leikkauspöydillä, hautausmailla,
Thaimaan sannassa.
Vanhat poikaystävät.

Noinhan heille käy, vanhoille poikaystäville. Elämä on armoton eikä tunne sääliä. Aika kulkee, nuoruus haihtuu, päälaki kaljuuntuu, lihas rappeutuu. Toki aika jäytää naista myös - rypistää ihon ja kuluttaa nivelet. Näissä runoissa kuultaa kirjailijan paljas ikävä niitä nuoruuden ystäviä kohtaan, jotka ovat menneet. Ikävästä kumpuaa haikeita muistoja ja viiltävää kipua. Kaikesta tästä on kaunis ja koskettava esimerkki mm. Lopullisesti nimetön runo.

Vanhat poikaystävät -kokoelmassa on runoa ja proosaa 10 vuoden ajalta, kaikkiaan 54 eripituista tekstiä. Niissä elämä ei näyttäydy siloisena silkkinä ja pehmeänä samettina, vaan aika tekee runtelevia uurteitaan. SusuPetal on piilossa pysyttelevä vimmaisen luova henkilö, joka tarkkailee ajan ilmiöitä ja itseään katveesta. Häntä ei näy suuren yleisön valtamedioissa, somessa ja blogimaailmassa kylläkin. Joskin Facebook on välillä fuckin feisbook, jonka sankareille on syytä sytyttää noitavaino! Tätä eristäytymisen ja yksityisyyden tarvetta kuvaa loistavasti myös runo Tiedostoa ei löydy. Takakannen tekstissä Etappisika - kuulemma ikoninen bloggaaja-kommentoija aikoinaan - puhuu SusuPetalin hiilikaivosmiehen työtahdista, ja sitähän se on - Susun tapa luoda ja elää:

Olen kone, kone, kone,
joka sylkee moottorin täydellä voimalla
tekstiä, kuvaa, tarinaa, juttua, runoa, piirustusta,
suoltaa sanaa, sanaa, sanaa,
enkä väsy koskaan,
koskaan, en koskaan,
eikä minuun tule mitään vikaa.

Vikaa, vikaa, vikaa.

Runojen viiltävä ironia raapii sielua, kovin surkuhupaisaa on elämä tämän päivän Suomessa, nuoruuden illuusiot karisevat ja naapureista eristäydytään. Eihän ilonpito ole sopivaa. Muutama irrallinen säe iloksenne:

  • Läpinäkyvyys hellii minimalistista autiutta, neliömetrini kylpevät saippuakuplan sisällä.
  • Minun on turha kurottaa tulevaan. Ihooni on tatuoitu menneisyys.
  • Tulla hylätyksi pudottaa nuoralta.
  • Nukut päivät pääskysenä mustalla itkulla tikatussa oksankolossa, et jaksa, et pysty, ei se käy. Kevyt nukutus ja sähköä, sinuun pitää saada virtaa...
  • Nainen luutii tieltään presidentin.

Me ihmiset emme uskalla katsoa rehellisesti peiliin, sillä pelkäämme kiiltokuvamme särkyvän. Olemme niin liberaaleja, niin suvaitsevaisia, niin vailla ennakkoluuloja, niin periaatteen miehiä ja naisia. Meillä on selkäranka suorassa. Valheellisuutemme taakse SusuPetal vie meidät mm. runoissa Osapäiväanarkisti, Ruusutapetti, Human error, Pikkutyttö ja Maria, Maria. Lainaan tähän loppuun oodin meille erinomaisille ihmisille - Suvaisevainen ihminen:

hän ei ymmärrä
miten
joku voi olla niin
suvaitsematon, suorastaan
jäykkä
tiukka
nihkeä
kukkahattu
pilkunnussija
pikkusieluinen
moralisti
hyi helvetti ja voi vittu
sellaista on vaikea suvaita


Kevyt hömppä ja itsetarkoituksellinen kiiltokuvamainen silottelu eivät ole SusuPetalin juttu. Täältä näet kaikki kirjailijalta lukemani, ja Wikipediasta voit lukea hänestä enemmän. Tätäkään runokokoelmaa ei voinut kevyellä hattarapäällä lukea. Tekstit kutsuivat eläytymään tunteisiin ja ihmisen osaan. Lopuksi on sanottava, että kirjan ulkoasu on tavattoman kaunis ja se tuntuu kovakantisena kivan jämäkältä. Loviisa Raussi on onnistunut hienosti kannen ja graafisen ilmeen suunnittelussa.

SusuPetal
Vanhat poikaystävät
Kansi Loviisa Raussi
Käsite 2017
*****
Omasta hyllystä

Kirja on uunituore ja tilattavissa täältä: Sliuhto@gmail.com / susupetal@hotmail.com